Saturday, May 12, 2007

Lukuohjeita, sisällysluettelo ja ennakkotietoja tulevista kirjoituksista

Blogissa kirjoitukset ovat käänteisessä järjestyksessä – ensimmäiseksi kirjoitettu juttu on viimeisenä joko aloitussivun alaosassa tai arkistossa ja uusin kirjoitus ensimmäisenä. Aloitussivulla on 10…15 viimeisintä kirjoitusta.

Mikäli haluat tutustua kirjoituksiin niiden tekemisjärjestyksessä, niin aloita ensimmäisen sivun lopusta tai varhaisimmasta arkistokuukaudesta. Tämän kirjoituksen olen saanut pysymään ensimmäisenä asettamalla sen päivämäärän tulevaisuuteen.

Uusien kirjoitusten julkaisemisen lisäksi muokkaan ja täydennän aikaisempia kirjoituksia. Niiden päivämäärät eivät tällöin kuitenkaan muutu vaan ne pysyvät alkuperäisillä paikoillaan.

Voit kommentoida kirjoituksia tai esittää kysymyksiä klikkaamalla kunkin kirjoituksen lopussa olevaa Comments –merkintää. Valitsemalla esiin tulevassa ikkunassa painonapeista vaihtoehdon Anonymous voit vastata anonyymisti. Ns. wordverification ei paljasta sinun tietojasi vaan on mukana varmistamassa, että kommenttia ei ole lähettänyt spammausautomaatti.

Luettelo tähän mennessä ilmestyneistä kirjoituksista

1. HR –tutkimukset 1995...2004
2. HR –tutkimuksissa käytetyt palautemenetelmät
3. Organisaatiokohtaisessa HR –palautteessa arvioitavat asiat
4. HR -asiantuntijan henkilökohtaisessa 360 asteen palautteessa arvioitavat asiakokonaisuudet
5. Henkilöstötoimi uusien haasteiden edessä jo vuoden 1995 HR –tutkimuksen tulosten perusteella
6. HR -asiantuntijoiden omat arviot tutkimuksen kohteena vuonna 2001
7. Vuoden 2002 tutkimukseen osallistuneet HR -asiantuntijat kyseenalaistavat vallitsevia toimintatapoja aikaisempaa rohkeammin
8. Vuoden 2004 HR –tutkimuksen aineisto
9. Henkilöstöfunktion ja henkilöstön kehittämisen vahvuudet ja heikkoudet 2004
10. Johtopäätöksiä linjajohdon palautteiden esiin nostamien vahvuuksien ja heikkouksien perusteella
11. Henkilöstöasiantuntijoiden omakuvassa merkittäviä sokeita pisteitä
12. Muutokset vuosina 2004 ja 1995 tehtyjen HR –tutkimusten tuloksissa vähäisiä

Ennakkotietoja tulevista kirjoituksista

- Vastauksia lukijoiden kysymyksiin, joihin halutaan tutkimusaineiston avulla etsittävän vastauksia

Tutustu myös muihin blogeihini

* Kehityskeskustelu - sanahelinää, muodollisuus vai käytännön työväline
* Kehityskeskusteluklinikka - kysymyksiä, vastauksia, ohjeita ja ideoita
* Johtoryhmätutkimus ja johtoryhmien toimivuuden kehittäminen
* Esimies valmentajana ja esimiesten henkilökohtainen valmentaminen
* 360 asteen palautteet ja niiden käyttö kehittämisen tukena
* Henkilöstöjohto katsoo peiliin

Pääset tutustumaan muihin blogeihini oikeassa reunassa olevan esittelytekstin alaosassa olevan View my complete profile –painikkeen kautta. Klikkaamalla painiketta saat näkyviin luettelon, jossa olevat blogien nimet ovat samalla linkkejä niihin.

Creative Commons License
This work is licensed under a Creative Commons Attribution-NonCommercial-NoDerivs 2.5 License.